#

Liiku riittävästi

Liikunta virkistää mieltä ja kehoa. Säännöllisen liikunnan avulla työteho, mieliala ja terveys paranevat.

Liikunta voi auttaa myös vaikeissa elämäntilanteissa vähentäen ahdistusta, jännitystiloja ja unettomuutta. Se lisää itseluottamusta ja suoriutumiskykyä, parantaa aloitteellisuutta ja ajattelukykyä.

Liikunta kuluttaa energiaa, mutta samalla tuo sitä. Terveyttä ja hyvinvointia edistävässä liikunnassa avainasioita ovat säännöllisyys ja arjen aktiivisuus, kuten pihatyöt, nikkarointi sekä työ- ja kauppamatkojen hoitaminen kävellen tai pyöräillen. Kaikki arjen aktiivisuus on hyväksi terveydellesi.

Löydä itsellesi mielekäs tapa liikkua. Itseä innostavan ja kiinnostavan lajin parissa jaksaa harrastaa, vaikka muuten arki väsyttäisikin. Jo pienikin liike on hyväksi ja liikuntakertoja voi kerätä pienistä määristä päivän aikana.

Liikuntaa on monenlaista ja alkuun pääsee pienin askelin. Juuri siitä syystä sinun on mahdollista aloittaa liikkuminen jo tänään. Omasta kunnosta huolehtiminen on tärkeää niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin kannalta. Arkiliikunnan lisääminen on ensimmäinen askel henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Terveyttä liikunnasta

Tärkeintä painonhallinnassa on laadukas ja fiksu syöminen, mutta liikunta tukee sitä. Liikunta tarkentaa näläntunnetta, auttaa säilyttämään lihasmassaa, laskee verenpainetta ja vähentää rasvan määrää.

Liikkuminen antaa arkirutiineihin lisää voimia ja energiaa. Liikunta vähentää ylimääräisen rasvan määrää, alentaa kohonnutta verenpainetta ja edistää muistin toimintaa. Lisäksi säännöllinen liikunta vahvistaa luita ja lihaksia sekä parantaa ryhtiä ja kuntoa. Säännöllinen liikunta myös rentouttaa ja parantaa unen laatua.

Lisätietoja

Kunnossa kaiken ikää – Aktiivisena arjessa

Matka hyvään kuntoon -opas